Wednesday, August 21, 2013

Perverssiot seuraavat islamin jalanjäljissä: "Jumalanpilkasta" eli muslimien uskonrauhanhäirinnästä vankeutta yhdistettynä kaksoisrangaistuksen tapaan kansankiihotuslain tulkintaan kuten vain kommunistisen järjestelmän pääinkisiittorit demlajuristit asiat haluavat vastoin yleistä oikeustajua ja eurooppalaista oikeuskäytäntöä tulkita







Perverssiot seuraavat islamin jalanjäljissä: "Jumalanpilkasta" eli muslimien uskonrauhanhäirinnästä vankeutta yhdistettynä kaksoisrangaistuksen tapaan kansankiihotuslain tulkintaan kuten vain kommunistisen järjestelmän pääinkisiittorit demlajuristit asiat haluavat vastoin yleistä oikeustajua ja eurooppalaista oikeuskäytäntöä tulkita

Nykyajan farisealais- ja jesuiittaopein jumalanpilkka- ja kansankiihotusoikeudenkäynti Turun hovioikeudessa 26-27.5.2009 - Syytteessä Seppo Lehto ja kumppaniksi tulkittu kanssasyytetty. Valtionsyyttäjä mika illmanin vaatimus 2 vuotta ja 5 kk ehdotonta vankeutta. 

Tuomio tuli viiveellä mika illmanin käräjäoikeudessa vaatimusten mukaiseksi, kun mukasi lisäsyytteen vankeuden aikana jo kertaalleen syyttämättäjätetyksi tehdystä  Suomenmaa lehden toimittaja seppo kuisma asiasta mukamas "törkeänä kunnianloukkauksena".

Näin kokonaistuomioksi 2 vuotta ja 5 kk ehdotonta vankeutta + 20 vuoden ulosotto poskettomina korvauksina. 

Sanktioseuraamukset RL:n mukaan enempi kuin raiskausten uhreille sekä vankeutena, että 7500 euron korvausmääräyksenä  + vastapuolen asianajokulut, vaikka kaikki syytteet ja ns. todistelut hoiti valtionsyyttäjä mika illman.  

Sopii kysyä voittiko oikeus? 

Vastaus ei kovin paljon eroa siitä miten kohdeltiin vastaavissa syytteissä nasaretilaisen puusepän pojan tapausta n. 2000 vuotta sitten.


Hupaisaa on lehtineekerien asiassa harjoittama neuvostoaikojen tapainen sensuuri uusisuomi.fi huuskosta hs:iin ja aamulehden leninisteihin (Lienevät edelleen neuvostoaikojen nistejä?) 




Tamperelainen Seppo Lehto lainsuojattomana teidänkin puolestanne. Mainostetu Hannu Salaman 3 kk ehdollinen mitätöitiin jumalanpilkasta, hän ei siis saanut tuomiota toisin kuin Seppo Lehto ja kumppaniksi väitetty viaton kansalainen jolle ehdollista vankeutta.
Näytösoikeudenkäynnit sujuivat n. 2000 vuotta sitten eläneen Jeesus Kristus nasaretilaisen tapaan. 
Patologiset valheet ja neuvostoaikojen pahuuden puolustajat asialla - Ennen huudettiin "Ristiinnaulitse!" nyt homma toimii vaikenemalla ja tehtailemalla oikeusmurhia yhä uusille islamisaatiota, maahanmuuttoa tai huippuosaajien uhreiksi joutuneille. Lakien toteutus on kuin islamistimaissa missä raiskatut laitetaan vankilaan.


Http://jumalanpilkka.blogspot.com sivulla 21.8.2013 asiasta päivitys

Petri Kaivanto on asiaan ottanut kantaa oheiseen tapaan: 
http://kaivanto.blogspot.fi/2013/08/seppo-lehto-ad-nauseam.html

Seppo Lehto islam ja maahanmuuttokriitiko Tampere

---------------------------------------------
http://todisteita-punikkimafiasta.blogspot.fi/
------------------------------------

Tuesday, December 21, 2004

Seitsemänkymmenluvun kummajainen Heikki Mäki-Kulmala jäljittää tietään taistolaisuuden taikapiiriin

 http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Seitsem%C3%A4nkymmenluvun+kummajainenHeikki+M%C3%A4ki-Kulmala+j%C3%A4ljitt%C3%A4%C3%A4+tiet%C3%A4%C3%A4n+taistolaisuudentaikapiiriinIlkka+Kyl%C3%A4vaara+kokosi+muistot+monta+syytett%C3%A4+yksipuolustus/HS20041204SI1KU029fe

KIRJAT

Seitsemänkymmenluvun kummajainen Heikki Mäki-Kulmala jäljittää tietään taistolaisuuden taikapiiriin Ilkka Kylävaara kokosi muistot: monta syytettä, yksi puolustus

Julkaistu: 4.12.2004 lehdessä osastolla Kulttuuri
JARMO HIETARANTA
SKP:n julkisen toiminnan 30-vuotisjuhla kesällä 1974 oli päällisin puolin näyttävä yhtenäisyyden osoitus. Stadionilla punalippujen kulkuetta seurasi taistolaisnuorten tuhansien upouusien sinisten paitojen meri.
SKP:n julkisen toiminnan 30-vuotisjuhla kesällä 1974 oli päällisin puolin näyttävä yhtenäisyyden osoitus. Stadionilla punalippujen kulkuetta seurasi taistolaisnuorten tuhansien upouusien sinisten paitojen meri.
Heikki Mäki-Kulmala: Taistolaisuuden harmaa kirja. Pilot-kustannus. 155 s. 15,90 e.
Suuri osa radikaalista opiskelija-, kulttuuri- ja teinijengistä lyöttäytyi 1960-70-luvun taitteessa yhteen
Taisto Sinisalon johtaman Skp:n konservatiivisiiven kanssa, ja niin syntyi taistolaisuus. Käskyvaltaa ja imperialismia kavahtaneet pasifistit löysivät itsensä lopulta sieltä, missä alistuttiin järjestökuriin, kunnioitettiin Kremlin aatteellista johtoasemaa ja sen yliotetta valtapiiristään, hyväksyttiin sodat ja miehitykset valikoiden.
Outo keikaus, outo liittouma. Keksinnön isää etsitään yhä.
Pariksi vuodeksi taistolaiset saivat vallan Teiniliitossa, aloitteen yliopistoilla ja vankat sijat kulttuurielämässä. Yleispolitiikassa vetoa ei ollut: enimmillään 13 kansanedustajaa, eikä Skp:kään pudonnut Tiedonantaja-ryhmän käsiin.
Nykyistä, jo kauemmin kantanutta taistolaisharrastuksen aaltoa ilmentävät toimittaja
Ilkka Kylävaaran koostama
Taistolaisuuden musta kirja ja tutkija
Heikki Mäki-Kulmalan tilitys
Taistolaisuuden harmaa kirja.
Viime talvena Kylävaara tiedotti kokoavansa syytekirjelmän taistolaisia vastaan. Nyt se on kasassa, "aikalaisdokumentti sekä taistolaisvuosista että tästä ajasta".
Hankkeesta kuultuaan Mäki-Kulmala provosoitui keväällä kirjoittamaan omaa teostaan. Hän päätti kertoa taistolaisuudesta "itse elettynä, sisältäpäin koettuna". Mäki-Kulmala tavoittelee sekä itseymmärrystä että yleiskuvaa. Hän valottaa hyvin taistolaisuutta edeltävää aikaa, jolloin vaihtoehtoja oli eikä 70-luvun rajapyykkejä ollut vielä lyöty.
Skp:n vähemmistöön olivat nuoria - ainakin nuorta Mäki-Kulmalaa - ohjimassa Skdl:n kulttuurisihteeri
Rauno Setälä, kirjailija
Marja-Leena Mikkola ja agitaattori
Jaakko Laakso. Kukin heistä oli "leimallisesti tappion tunnustaja, kotiin palaava tuhlaajapoika ja vielä hetki sitten edustamiensa aatteiden tuomitsija". Setälä jätti vasemmistososialistit, Mikkola kulttuuriradikaalit, Laakso maolaiset.
Mäki-Kulmala vangitsee jotain nuortaistolaisten itäsuhteen masokistisesta ytimestä. Hänen avainlauseensa kuuluu: "Meidän Mefistomme oli Neuvostoliitto." Sen voima oli niin murskaava ja haltioittava.
Hän hylkää puheet, että Neuvostoliittoa olisi tuettu, koska se "muodosti kaikista rujouksistaan huolimatta vastavoiman USA:n imperialismille", kuten
Erkki Susi on väittänyt. Neuvostoliitto oli sosialismin ja edistyksen dynaamisin päälinnake, ei mikään apu- tai vastavoima. Sitä sanomaa olivat 70-luvun taistolaislehdet täynnä.
Harmaa kirja on soolo, mutta
Musta kirja sekakuoro. Kylävaara on kelpuuttanut lähes kaiken saamansa materiaalin, joten käsillä on paitsi hyvin moniääninen, myös epätasainen, osin heikohko kirja. Onneksi siitä löytyy myös kestävää muistelmaa, tulkintoja, kovia väitteitä. Ja pari ilmiantoa.
Kirjassa on sitä samaa häilyvää ärtyneisyyttä, kostoa ja halveksuntaa, joka huokuu useimmista julkiasenteista taistolaisia kohtaan.
Kylävaaran oma linja on näykkivä, minkä vastapainoksi hän pyöräyttää pari riemukasta profiilia, itseironiaakin, mutta myös pysähdyttävämpiä kuvia. Olisi vielä eduksi, jos hän - suurin tahdonponnistuksin edes - voisi syventyä kulloiseenkin teemaansa hieman pitempään.
Tapauskertomuksista paljastavimpina erottuvat
Hannu Kahakorven selonteko tv-teatterista,
Uolevi Mattilan Moskovan-kokemukset,
Martti Huhtamäen sisäkuva Sanoma Oy:stä ja
Pertti Lindforsin näkemys tieteen, taistolaisten ja suomettumisen kolmiosta.
Ben Zyskowiczin tuolloiset päiväkirjaotteet ja
Ilkka-Christian Björklundin DDR-muistot 1973 vahvistavat sitä kantelijan roolia, jossa
Ilkka Kanerva ahersi. Ja Kanervan Skp:lle ja Tehtaankadulle 1979 suuntaama muistio omista puoluetovereistaan on karu todistuskappale.
"Miten olisi Kansanvallan musta kirja?" kysäisee Kylävaara. Samaan suuntaan osoittaa terävässä kommentaarissaan
Jyrki Koulumies.
Lopussa vauhti kiihtyy, kun tutkija
John Lagerbohm tuo esiin 35-kohtaisen "raportin perusasioista", antitaistolaisen
J'accuse-vyöryn.
Hän kokoaa kommunismin, "systemaattisen valheen", rikoksia ja kaataa ne taistolaisten niskaan. Eikä hän ojenna mitään kosmeettista puutelistaa, vaan iskee säälittä ja raivolla päin näköä. Taistolaisuuden nostalgiat saavat myös kyytiä.
Ylilyöntejä ja hutejakin toki, mutta Lagerbohmin teesit ovat vahvempia kuin äkkiseltään uskoisi.
Teos päättyy ex-demarin, tutkija
Jarko Tirkkosen kipakkaan, analyyttiseen sananvaihtoon 70-luvun taistolaispomon
Juhani Ruotsalon kanssa. Heidän vuoropuhelunsa pohjaa argumenttien voimaan. Ruotsalo on epätavallista lajia, koska myöntää oikeaksi monta Tirkkosen väitettä, kritisoi virheitä ja häpeää tökeryyksiä. Mutta hän ei kyyristele menneisyytensä äärellä. 

Ilman Ruotsaloa kirjan oikeudenkäynti jäisi näytösluonteisemmaksi, torsommaksi ja anniltaan keveämmäksi. Tällaisenaan Musta kirja tarjoaa joitakin aineistoja ja kiinnekohtia taistolaisuuteen, tuohon 70-luvun kummajaiseen. 

Veli-Pekka Leppänen 

"Meidän Mefistomme oli Neuvostoliitto" 
------------------
------------------------------------------